Hyvästejä

Lemmikkien omistaminen ja niistä huolehtiminen on aina myös luopumista. Olen ollut onnekas, elämäni aikana olen joutunut hyvästelemään vain kolme lemmikkiä. Kaksi kissaa, joista toinen menehtyi kun olin niin pieni, että muistoja on vain muutama ja ensimmäisen oman kanani Astridin, joka jouduttiin lopettamaan sairastumisen vuoksi.
Aina luopuminen ei johdu kuolemasta. Kanojen omistaja ja kasvattaja joutuu aina tekemään päätöksiä, joskus osa tipuista on kukkoja ja joskus tila ei riitä. Joskus osan on tarkoituskin päätyä pataan. Se on normaali käytäntö, johon karaistuu pikkuhiljaa.
Olemme nyt omistaneet kanoja vuoden ja nelikko, Hellä-Impi Tuutikki, Tiuhti Bodil, Viuhti Ingmar ja Ninni Ingrid, olivat ensimmäiset munasta asti kasvattamani linnut. Jokainen niistä on ollut kädelläni alle vuorokauden kuluttua kuoriutumisestaan, melkein kaikki heti sen jälkeen (siirrettäessä hautomosta tipulaan). Viimeinen tipuista, Ilmi-Miina Mymmeli, on kanan kasvattama.
Meidän tapauksessamme jouduimme luopumaan kahdesta kanasta, kukko-Ingmarista ja toiseksi vanhimmasta sisaresta, Bodilista. Ingmaria emme voineet pitää koska meillä on jo kukko ja pidimme kolme sen sisarta. Emme kuitenkaan halunneet lähettää sitä yksin matkaan, uuteen ja vieraaseen paikkaan. Tiesimme pitävämme ehdottomasti Impin, ja jos Miinasta olisi luovuttu olisi Tove-emo menettänyt lopullisesti hermonsa. Näin ollen päätös tehtiin Bodilin ja Ingridin välillä ja loppujen lopuki päädyimme Bodiliin, jonka itsenäisenä ja rohkeana kanana uskoimme sopeutuvan hyvin uuteen joukkoon. Lisäksi se ja Ingmar ovat olleet alusta asti hyvin läheisiä.

Syntymästä asti oli selvää, että Ingmar on kukko, linnun jalat näyttivät vievän puolet sen koosta (täytyy huomata, että viereisessä kuvassa näkyy vain kaksi varvasta eikä sen enempää...).
Ingmarin kuitenkin toivottiin niin kovasti olevan kana, että sitä kutsuttiin siitä huolimatta Ingridiksi. Kun kukkous sitten oli niin kiistaton tosiseikka ettei sitä enää voinut jättää huomiotta, Ingmarin kasvettua melkein puolikertaa isommaksi kuin kaksi vanhempaa siskoaan, vaihdettiin nimi vähän miehekkäämmäksi.
Ingmar syntyi äitienpäivän aamuna, se oli munassa hieman väärässä asennossa eikä siksi päässyt itse ulos. Se onnistui tippaamaan ensimmäisen reiän munaan, mutta sirklausta se ei onnistunut aloittamaan. Kun kuoriutuminen oli kestänyt jo pitkän aikaa, alkoi äitini auttaa.
Koska kuoriutuminen on prosessi jonka aikana loputkin keltuaisesta, joka on alkion ravintoa munan sisällä, imeytyy tipun vasta kuoriutumisen aikana lopullisesti sulkeutuvaan vatsaan, on auttaminen tehtävä hyvin hitaasti. Tämä on ainut syy miksi kuoriutumisessa ei voi  yleensä auttaa, ei ole totta että kanasta tulisi jotenkin heikko tai vajavainen jos sen auttaa ulos.

Koko prosessi, äitini ja ulos pyrkivän tipun järkkymätön yhteistyö, vei kuusi tuntia.
Kuoriutunut tipu oli kaikesta huolimatta, ja suureksi helpotukseksemme, erittäin valmis, terve ja reipas, täynnä elämää. Ingmar ei missään vaiheessa näyttänyt olevan heikko, vaan pikemminkin pomotti vanhempia sisaruksiaan jo pienestä saakka.
Ingmar oli alusta asti meille tärkeä, johtuen osittain siitä, että se on konkreettinen muisto edesmenneestä ensimmäisestä kanastani ja osittain siksi miten se tähän maailmaan tuli. Ja kaiken tämän lisäksi pojalle kasvoi uskomattoman upea, aprikoosinvärinen, tulenoranssi sulkapeite, jota olisi voinut ihastella vaikka tunteja. Ingmarista luopuminen teki hyvin kipeää ja sen perään tuli itkeskeltyäkin, vaikka kaikki tiedot sen uudesta kodista ovat positiivisia ja olemme jo sopineet menevämme joskus katsomaan kuinka sillä menee. Lisäksi olemme jo sopineet, että keväällä saamme uudesta kodista siitosmunia ja haudomme itse Astridin pojantyttären ja Ingmarin tyttären parveemme. Toivottavasti upea oranssi väri periytyy tälle tulevaisuuden kanalle.

Bodil syntyi tipuista toisena, kymmenisen tuntia Impin jälkeen. Olin ensimmäinen joka Bodilin näki ja kannoin sen hellästi isosiskonsa luokse, missä tiput ihmettelivät toisiaan hetken ja pienen lepotauon jälkeen jo viettivät laatuaikaa yhdessä ihmetellen mikä toinen on ja mikä itse sitten mahtaa olla.
Bodil oli pienestä asti itsenäisempi kuin sisarensa ja vaikka se yhtälailla nauttikin vieressä nukkumisesta ja hellittelystä, sillä oli aina hieman omat ideat siitä miten asiat pitää hoitaa ja missä kuuluu milloinkin olla. Tipuna se oli hyvin kaunis, maaoravakuvioinen untuvikko ja nuorena hassun näköinen korppikotka. Sen kasvot ovat olleet syntymästä asti hyvin kauniit aina silmänurkan pientä kauneuspilkkua myöten. Se oli syntyessään ja yhä vanhempanakin hieman sisaruksiaan pienempi, mutta kaiken kaikkiaan yhtä menevä, vilkas ja terve. Minkäänlaisia terveysongelmia ei yhdelläkään tipulla esiintynyt, mistä ei voi olla muuta kuin kiitollinen.
Kun Bodilin muna pistettiin hautomoon, äitini rakas ystävä menehtyi äkillisesti. Samana päivänä kun Bodil syntyi, oli tämän edesmenneen henkilön muistotilaisuus. Tilaisuudessa äitini kysyi sopivuussyistä vainajan tyttäreltä, miltä tästä tuntuisi jos yksi kana saisi nimensä tämän äidin mukaan ja tytär oli sitä mieltä että idea on ihana.

Näin toisena kuoriutuneesta tipusta tuli Bodil, edesmenneen ystävän nimikkokana.
Ja kuten kaimansa, kasvoi Bodilista itsenäinen, kekseliäs ja vahva, mutta samaan aikaan hyvin ystävällinen ja hellä kana, joka tuntuu käsittelevän itseään ja ympäristöään melkein epäkanamaisella itsevarmuudella.
Bodil kulkee aina omaa tietään välittämättä sen pahemmin muista, vaikka myös toisten seura ja lämpö on hyvin tärkeää ja hellyyttä on hyvä osoittaa niin rakkaille ihmisille kuin siivekkäillekin.
Bodilin kauniista, herkästä maaoravauntuvasta kehittyi kaunis, ruskeanharmaa höyhenpuku, loistava maastokuvio paljaalle, ruohottomalle multamaalle.
Joissain kohdin kanan rintaa väritys menee melkeinpä herkkään rusehtavaan roosaan (mikä näkyy erityisesti yksittäisissä rintasulissa) ja vielä kehittyvät heltta ja harja näyttävät menevän enemmän kohti vaaleanpunaisenoranssia kuin punaista, kuten suurimmalla osalla muista kanoista.
Valinta Bodilin ja Ingridin välillä oli vaikea. Vielä vartti ennen uusien omistajien tuloa valinta oli tekemättä. Kummastakaan emme olisi halunneet luopua. Silti Ingmarin lähettäminen matkaan yksin tuntui vielä pahemmalta vaihtoehdolta.  Molemmat kanat ovat rakkaita ja Bodilia on kova ikävä, kuten Ingmariakin.
Oloa helpottaa hieman ajatus siitä, että nyt Ingmar-kukolla on oma parvensa ja asiat ovat sille varmasti paremmin niin, kuin Tesla-kukon seurana pienessä parvessa. Ingmarin tultua sukukypsäksi olisi tuloksena ollut varmasti kovakin tappelu, ehkä jopa kuolemaan asti. Onneksi pääsemme kaksikkoa vielä tapaamaan ja saamme kuvia ja kuulumisia, mutta siitä huolimatta on yhä ikävä, eikä se varmasti tule pitkään aikaan täysin laantumaan, vaikka onkin tasoittunut.

                                                                                                           ♥