Friday, September 23, 2016

Kanojen terveys


Päätin pistää tähän postaukseen kivoja kanakuvia piristämään vakavamman aiheen kanssa!
Kana on sitkeä eläin, joka useimmiten paranee kolhuista ja pienistä sairauksista kunnialla. Useimmiten vastaavat aiheuttavat munintatauon, mikä on kivun välttämisen lisäksi toinen syy, miksi kanat melko usein lopetetaan pienenkin sairastelun vuoksi.
Parveemme kuului aiemmin myös tuttavien kanoja ja Justiina-niminen orpingtonin puolikas alkoi kyyhöttää nurkassa, ei kiivennyt orrelle eikä mennyt ahmimaan ensimmäisenä kaikkia ruokia kuten aiemmin. Kun tätä oli kestänyt muutaman viikon Justiina aiottiin jo lopettaa, mutta äkkiä se parani täysin ja alkoi nopeasti taas munia. Se oli jälleen oma itsensä. Luultavasti kana siis kipeili esimerkiksi pientä suolitukosta, joka parantui itsestään.
Oma ensimmäinen kanani Astrid alkoi linkuttaa toista jalkaansa, eikä enää pysynyt muiden kanojen perässä. Pian sen jalasta löytyi jälki, josta ei aivan osannut sanoa mistä se on tullut. Lopulta kana meni niin huonoon kuntoon että se lopetettiin. Kokeneemmat kananpitäjät epäilivät syyksi marekintautia joka on yksi yleisin sairaus nuorilla kanoilla ja johtuu kanan iholla elävän bakteerin villiintymisestä. Toinen vaihtoehto on että kanan jalka olisi jäänyt tuulessa pamahtaneen oven väliin, mutta tätä pidämme epätodennäköisempänä vaihtoehtona.

Nyt on kipeillyt Tove, joka kyllä menee toisten kanojen mukana, on kukon suosikki ja näyttää muuten terveeltä, mutta sen takapuolen untuvasulat ovat likaiset, eikä se ole muninut puoleen vuoteen. Kolme tai neljä kuukautta tästä tauosta selittyy hautomisella ja tipun hoidolla, mutta jo ainakin kaksi kuukautta kanan olisi niin sanotusti kuulunut munia. Se jopa teki yhden munan, muttei enää jatkanut. Kanan heltta on kuitenkin kirkkaanpunainen eikä sillä ole sulkasatoa, joten sekään ei selitä munimattomuutta.

On toinenkin vaihtoehto - ehkei Tove olekaan kipeä. Ehkä se vain kakkaa sotkuisesti ja joko syö itse munansa, tai kanalassa käy munavaras (rotta, orava, näätä tms.) Jotta tämän teorian voisi testata, pitää kanalaan pistää pari munaa kennosta ja katsoa mitä niille tapahtuu - ovatko ne yhä parin päivän jälkeen pesässä, vai ovatko ne mystisesti kadonneet.

Näin ollen teimme testin ja munat olivat yhä pesissä. Tove siis ei muni. Syitä siihen voi olla monia. Joskus tervekin kana vain lakkaa munimasta ja saattaa jopa alkaa kiekua ja muutenkin leikkiä kukkoa, vaikka ihan oikeasti ne eivät sukupuolta vaihdakaan. Toisaalta Tove on vaikuttanut hieman turpealta ja se ehkä kävelee hieman lyllertävästi.




.



(Tästä eteenpäin asia on hieman epämiellyttävämpää, jos joku on vaikka erityisen herkkä menettämään ruokahalunsa) Toven takapuoli ei kaikesta huolimatta näytä tulehtuneelta, joten toinen vaihtoehto on, että sillä on kasvain, tai munajohdin on tulehtunut sisältä. Pahimmassa tapauksessa munanalut saattavat kivettyä vatsaonteloon isoksikin kasvaimeksi.Minkään taudin toteaminen ulkoapäin ei ole helppo tehtävä. Kana ei yleensä näytä kipuaan sitäkään vähää mitä kissat ja koirat. Myös esimerkiksi kanan uloste voi olla niin monenlaista, että joskus on vaikea sanoa onko se ns. tervettä vai ei. KAiken lisäksi Tove pysyttelee hyvin muiden kanojen perässä, komentelee muita kuten ylimpiarvoisen kuuluukin, sen sulat kiiltävät ja sillä on hyvä ruokahalu, joten emme voi olla varmoja johtuuko munimattomuus vain stressistä - toisaalta Tove muni kyllä yhden munan, muttei jatkanut siitä... Ja tämä kyseinen muna oli syöty. Sitä taas ei tiedä söikö kyseisen munan juuri Tove, vaikka tämä todennäköisintä onkin.




Tove kun on kanoista ainoa joka on syönyt kananmunia suoraan
raakana, omasta pesästään hautoessaan.
On siis vaikeaa sanoa pitäisikö Tove lopettaa vai ei. Tämän vuoksi aiommekin pyytää apua kokeneemmalta kananpitäjältä, jonka luokse kanat ovat menossa talveksi hoitoon. Kyseinen nainen on myös luvannut opettaa inhimillisen teurastustavan, joten pahimmassa tapauksessa homma kyllä
 tapauksessa homma kyllä saadaan hoidettua vaikka emme olisikaan paikalla. Tove on ollut meillä nyt kuukautta vaille vuoden ja Astridin lopettamisen jälkeen olisi hyvin ikävää joutua lopettamaan sekin.
Tove on känkkäränkkäilystään ja herkistelystään huolimatta tullut meille tärkeäksi kuten mikä tahansa lemmikkieläin ja onhan se äitini ensimmäinen kana. Tietysti myös Tove ainoana hautomaviettisenä kananamme on saanut hieman erityistä kohtelua, kun se ei yhdessä vaiheessa suostunut nousemaan pesästä edes syömään, vaan odotti että sille tuotiin vesi ja ruoka nokan eteen valmiiksi tarjoiltuna. Tovea on myös käsitelty enemmän kuin yhtäkään muuta ensimmäisen sukupolvemme kanaa, sillä haudonnan lisäksi se on jouduttu pesemään kahdesti.
Loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä on toimia kuten kanalle on parhaaksi ja lopulta se on ainut asia mikä merkitsee.

Sunday, September 11, 2016

Maalausta syysauringossa

Tänään (11.9.) oli kaunis, aurinkoinen syyspäivä. Kaksikymmentä astetta ja kevyt tuuli. Pitkästä aikaa otin esille maalaustarvikkeeni ja suuntasin maalaamaan. Käytin vanhoja öljyvärejä, sekä tigerista ostettuja pieniä ja paksuhkoja maalauskankaita. 
En ole aiemmin maalannut kanoja, tai edes piirtänyt niitä mallista, joten ne tuntuivat sopivalta kohteelta. Kuvissa maalaukset ovat yhä märkiä ja kiilto teki niistä hankalia kuvattavia. Siksi esimerkiksi Miinan kasvot näyttävät vähän omituisilta., eikä silmiä ja nokan muotoa ikävä kyllä erota ihan kunnolla. Pistän myöhemmin kuvat kuivuneista töistä, luultavasti yksityiskohdat hahmottuvat silloin paremmin.
Kukko oli tavallaan itsestäänselvä valinta malliksi, kaunismuotoinen, monivärinen ja kaunis olento. Impin valitsin kaveriksi osittain kukkoon sopivan värin ja osittain sen lempikanan ominaisuuden vuoksi. Tove taas pyöri ihmettelemässä maalaamista täysin odottamattomasti, joten päätin maalata senkin siinä sivussa. Ja kuka sopisi paremmin Toven kanssa kuvaan kuin oma tytär? Niinpä Impi jäi ainoaksi maalaamattomaksi kanaksi, mutta huomenna, jos sää sallii, aionkin maalata toiseen kuvaan sen ja Impin ja toiseen Teslan ja Toven. Seuraavien maalausten tekeminen saattaa olla jopa vaikeampaa kuin edellisten, koska saatan alkaa miettiä liikaa miten tein eri värit ja muodot edellisellä kerralla ja alkaa kopioida liikaa edellisten töideni kanoja, jotka nyt maalaisin uudestaan.



Aloitin piirtämällä lyijykynällä kankaalle kanojen ääriviivat. Seurasin hetken aikaa ympärillä kulkevien kanojen liikkeitä ja sileän sulkapeitteen muotoa, ennen kun hahmottelin ne. Tämän jälkeen väritin taustan. Siitä piti ensin tulla vaaleamman vihreä jotta kukon pyrstö erottuisi paremmin, mutta värittäessäni päädyin kuitenkin tummempaan vaihtoehtoon. Kukon pyrstö näkyy luonnossa paremmin kuin valokuvassa.
Aloitin värittämällä Impin, katselin kanaa auringossa ja varjossa ja jaottelin sen värit eri sulkatyyppien mukaan. Kaulasulkiin, siipisulkiin, pyrstösulkiin, vatsasulkiin ja selkäsulkiin. Impi on melkolailla keltainen, mutta sen niskassa ja pyrstössä on vähän tummempaa, vaalean toffeen väristä sulkaa. Sen heltta ja harja eivät ole vielä kasvaneet, mutta se vähä mitä on, on väriltään kellertävän vaaleanpunaista. Jalat ja nokka taas ovat keltaoranssit. Silmän kanssa mietin hetken miten toimia, sillä en halunnut tehdä oranssiin silmään tummaa pupillia. Niinpä päätin pehmentää väriä käyttämällä kunnolla valkoista ja tekemällä näin suurimmasta osasta pupillia harmaan. Näin vaalean kanan silmä ei vie siitä kaikkea huomiota.



Seuraavan kuvan aloitin kuten edellisenkin, hahmottelemalla kanat lyijykynällä kankaalle. Ensin aioin maalata pelkän Toven, mutta sitten päätin että voisin hyvin lisätä Miinan samaan kuvaan emonsa kanssa. Väritin taas ensin taustan, josta päätin tehdä oranssikeltaisen korostaakseni Toven tummaa väriä ja asettaakseni kanat eräänlaiselle aurinkoniitylle, joka korostaisi äidin ja tyttären välistä sidettä.
Maalasin ensin Toven ja korostin sen sulkapeitettä lisäämällä vihreää hehkua, jota sen värityksestä löytyy oikeastikin. Seuraavaksi maalasin sille jalat ja nokan, ennen kun siirryin Miinan kimppuun. Kuvan heijastuksen takia ei oikeastaan näy, kuinka montaa väriä Miinan maalaamiseen on käytetty, mutta se on paljon värikkäämpi kuin vain ruskea kana. Siitä löytyy tummaa ja vaaleaa ruskeaa, punertavaa, pienenpieniä määriä vaaleaa beessiä ja mustanharmaata siipisulkien päästä. Sen jalat ovat oranssit samoin kuin nokan alaosa, mutta sen yläosa on harmaa kuten Tovella, vaikkei tämä sen biologinen äiti olekaan.
Viimeiseksi muokkasin heinikkoa ja muita yksityiskohtia kunnes olin kuvaan tyytyväinen.



Ja muutaman tunnin maalaamisen jälkeen kädet ovat varmasti sen mukaiset. Loistava keino pyyhkiä öljymaalitahrat käsistä on Natusanin baby wipesit eli puhdistuspyyhkeet (eivätköhän muutkin puhdistuspyyhkeet aja asian). Itse käytän näitä myös siveltimien puhdistamiseen, sillä keino on niin siveltimille kuin itsellenikin hellempi vaihtoehto kuin vahva tärpätti ja hetken siveltimien öljymaaliohenteessa liottamisen jälkeen aivan yhtä tehokaskin.

Saturday, September 3, 2016

Kutomisen perusohjeet osa 1


Kudonta, eli oikealta nimeltä neulonta, on ikivanha tapa luoda vaatteita ja asusteita lankaa ja puikkoja käyttäen. Tekniikan uskotaan olevan peräisin Egyptistä, josta on säilynyt 600-800-luvulla tehdyt kirjoneuleiset sukat. Teorian mukaan arabit omaksuivat tavan egyptiläisiltä valloitettuaan maan ja levittivät sen aina Eurooppaan asti Espanjan valloittamisen jälkeen.
Yleisesti Euroopassa neulomistaito yleistyi vasta keskiajalla, jolloin se oli lähinnä miesten työtä ja tekeleet pellavasta ja silkistä tehtyjä ylellisyystuotteita. Naisten ja käsityöläisten keskuuteen maaseudulle kutominen levisi vasta noin 1600-luvun lopulta 1700-luvun alkuun, jolloin myös villa yleistyi materiaalina.
Pohjoismaihin, myös Suomeen, neulontatekniikka levisi vesireittejä pitkin samoihin aikoihin ja yleistyi nopeasti. Pohjoisessa kutominen juurtui nopeasti osaksi käsityökulttuuria, sillä siitä valmistetut joustavat mutta erittäin lämpimät vaatteet olivat täydellisiä maiden sääolosuhteisiin. (lähde: wikipedia) Sukankudonta liittyy olennaisesti suomalaisen naisen historiaan. Lisää tästä voi lukea esimerkiksi Anna-Karoliina Tetrin kirjasta Perinteiset villasukat.
Kutomisen oikea nimi on neulominen, mutta joillain murrealueilla sitä kutsutaan kutomiseksi tai tikkaamiseksi. Itse olen oppinut puhumaan kutomisesta, joten se on sana jota tässä tekstissä ja blogissa käytän.
Ohje on sen pohjalta miten itse kudon ja kuinka itse olen oppinut kutomaan, joten jotkut muut harrastajat saattavat olla joistain asioista eri mieltä, tai tietää vinkkejä joita en tunne.
Jos et hahmota kuvia näin päin, kopioi ne tietokoneellesi ja käännä paintissa tai muussa ohjelmassa ympäri. Yritän kirjoittaa ohjeet niin, että itse hahmotushäiriöisenä ne ymmärtäisin.
Jokaisella on erilainen käsiala, joten sopivien puikkojen valinta vaatii totuttelua ja kokeiluja. Jokaisen lankakerän vyössä lukee keskimäärin sopiva puikkokoko, joten aloittelijan kannattaa aloittaa aina tästä. Itse esimerkiksi käytän aina paksumpia puikkoja mitä ohjeessa lukee, sillä käsialani on hyvin tiuhaa ja tiukkaa. Jos taas käsiala on kovin löysää, kannattaa valita pienemmät puikot.





                   Ensimmäisen silmukan luominen eli vetosolmu


1. Jätä tarpeeksi paljon lankaa työn "hännäksi" eli naruksi joka jää riippumaan työstä kutomisen ajaksi ja jota käytetään silmukoiden luomiseen. Itse arvioin aina määrän, enkä käytä mitään muistisääntöjä joita on erilaisia aina puikkojen pituudesta silmukoiden määrään. Jos häntä meinaa loppua silmukoita luodessa, ei vaiva ole kovinkaan suuri aloittaa siinä kohtaa alusta. Tekemällä oppii.

2. Käännä peukalon ja etusormen kiristyksessä oleva lanka niin, että se menee keskeltä ristiin

3. Ota kiinni alemmasta langasta ja vedä se silmukan läpi

4-5. Kiristä vetosolmu ja vedä silmukka pienemmäksi jos siitä tuli kovin iso




                           Silmukoiden luominen

6. Aseta molemmat puikot silmukan läpi. Olen merkinnyt väreillä eri kohdat, jotta kuvien hahmottaminen käy helpommin.

7-8. Pujota moöemmat kutimet vihreän langan alta alapuolelta eli ranteen puolelta

9. Vedä kutimet ylös kohti sinistä lankaa



10. Nappaa sininen lanka puikolle sen yläpuolelta, etusormen suunnalta

11-12. Pujota puikot peukalon ympärille syntyneen lenkin läpi ja vapauta lanka peukalolta

13. Kiristä syntynyt silmukka puikoille. Näin olet tehnyt ensimmäisen silmukkasi. Toista samaa kunnes olet saanut aikaiseksi niin monta silmukkaa kuin tarvitset. Seuraa ohjeita tarkasti askel askelelta, silmukoiden luominen voi tuntua ensin hankalalta, mutta kun siihen tottuu se tulee kuin itsestään




                                            Kutominen


14. Kun olet luonut kaikki silmukat, vrmista että ne ovat suunnilleen yhtä tiukkoja, käsi harjaantuu tekemään tasaista työtä ajan kanssa ja jokaisen niin kutsuttu käsiala on erilainen ja yksilökohtainen

15. Vedä toinen puikko ulos työstä, jos käsialasi on kovin tiukkaa tämä voi olla hieman hankalaa, mutta koeta vetää puikko irti tasaisesti ettei yksikään silmukka karkaa

16. Voit joko levittää silmukat puikolle tai alkaa neuloa suoraan, itse levitän koska koen sen helpommaksi ja mukavammaksi tavaksi neuloa

17. Ota vasempaan käteen puikko jolla silmukat ovat ja oikeaan käteen tyhjä puikko




18. Vedä sininen lanka, eli lanka joka johtaa lankakerääsi, vasemman kätesi sormien väliin. Aseta lanka menemään puikolta etusormen päälle, keskisormen ja etusormen väliin ja keskisormen ja nimettömän välistä kohti lankakerää

19. Työnnä tyhjä puikko ensimmäisen silmukan läpi

20. Poimi sininen lanka etusormeltasi puikolle

21. Vedä sininen lanka silmukan lävitse, ole varovainen ettet pudota lankaa kutimelta tai etusormelta



22. Anna edellisen silmukan, liilan langan, pudota vasemmassa kädessä olevalta puikolta

23-24. Kiristä uusi sinisestä langasta syntynyt silmukka oikean käden puikolle ja jatka samaan malliin

25. Siirrä silmukat omaava puikko aina vasempaan käteesi ja pidä oikeassa kädessäsi puikko jolle kudot uusia silmukoita. Jatka samaan malliin kunnes olet saanut tarpeeksi kerroksia



                                   Päätteleminen

26. Laske kerrokset laskemalla erikseen jokainen matala ja korkea kerros, tarkista välillä kutoessasi ettet ole vahingossa pudottanut silmukoita (puikolla on sama määrä silmukoita kuin alunperin loit)

27-28. Kudo kaksi silmukkaa oikeassa kädessä olevalle puikolle

29-31. Vedä uudempi silmukka vanhemman silmukan läpi oikealla puikollasi, voit tehdä tämän joko vain puikkoa käyttäen, tai sormilla avustaen. Jotkut harrastajat vaihtavat päättelyvaiheessa oikean käden puikon virkkuukoukuksi helpottaakseen työtä. Huomaat silmukoiden vähenevän ja työ päättyy silmukka silmukalta




32-33. Päättele työtä kunnes jäljellä on enää yksi silmukka ja leikkaa kerään johtava lanka poikki sopivasta kohdasta

34. Vedä lanka viimeisen silmukan läpi ja kiristä

35. Työ on valmis. Tällä yksinkertaisimmalla tekniikalla voit luoda esimerkiksi kaulaliinoja, patalappuja, pannunalusia ja neulekankaita esimerkiksi unilelujen tekemiseen






Olen viime päivinä tehnyt runsaasti eri värisiä pieniä neulekankaita, jotka ompelen kiinni, täytän ja muokkaan unileluiksi, esimerkiksi nalleiksi, kissoiksi, koiriksi ja pupuiksi. Kaikki kuvassa näkyvät kankaat on tehty Novitan Seitsemän veljestä -langoista. Kankaissa on kaksikymmentä silmukkaa ja seitsemänkymmentä kerrosta, yhdestä lankakerästä saa tämän kokoisia pieniä neulekankaita noin viisi kappaletta. Aikuiselle sopivan kaulaliinan tekoon tarvitsee noin kahdesta neljään lankakerää riippuen sen leveydestä ja pituudesta.