Kanojen terveys

Päätin pistää tähän postaukseen kivoja kanakuvia piristämään vakavamman aiheen kanssa!
Kana on sitkeä eläin, joka useimmiten paranee kolhuista ja pienistä sairauksista kunnialla. Useimmiten vastaavat aiheuttavat munintatauon, mikä on kivun välttämisen lisäksi toinen syy, miksi kanat melko usein lopetetaan pienenkin sairastelun vuoksi.
Parveemme kuului aiemmin myös tuttavien kanoja ja Justiina-niminen orpingtonin puolikas alkoi kyyhöttää nurkassa, ei kiivennyt orrelle eikä mennyt ahmimaan ensimmäisenä kaikkia ruokia kuten aiemmin. Kun tätä oli kestänyt muutaman viikon Justiina aiottiin jo lopettaa, mutta äkkiä se parani täysin ja alkoi nopeasti taas munia. Se oli jälleen oma itsensä. Luultavasti kana siis kipeili esimerkiksi pientä suolitukosta, joka parantui itsestään.
Oma ensimmäinen kanani Astrid alkoi linkuttaa toista jalkaansa, eikä enää pysynyt muiden kanojen perässä. Pian sen jalasta löytyi jälki, josta ei aivan osannut sanoa mistä se on tullut. Lopulta kana meni niin huonoon kuntoon että se lopetettiin. Kokeneemmat kananpitäjät epäilivät syyksi marekintautia joka on yksi yleisin sairaus nuorilla kanoilla ja johtuu kanan iholla elävän bakteerin villiintymisestä. Toinen vaihtoehto on että kanan jalka olisi jäänyt tuulessa pamahtaneen oven väliin, mutta tätä pidämme epätodennäköisempänä vaihtoehtona.

Nyt on kipeillyt Tove, joka kyllä menee toisten kanojen mukana, on kukon suosikki ja näyttää muuten terveeltä, mutta sen takapuolen untuvasulat ovat likaiset, eikä se ole muninut puoleen vuoteen. Kolme tai neljä kuukautta tästä tauosta selittyy hautomisella ja tipun hoidolla, mutta jo ainakin kaksi kuukautta kanan olisi niin sanotusti kuulunut munia. Se jopa teki yhden munan, muttei enää jatkanut. Kanan heltta on kuitenkin kirkkaanpunainen eikä sillä ole sulkasatoa, joten sekään ei selitä munimattomuutta.

On toinenkin vaihtoehto - ehkei Tove olekaan kipeä. Ehkä se vain kakkaa sotkuisesti ja joko syö itse munansa, tai kanalassa käy munavaras (rotta, orava, näätä tms.) Jotta tämän teorian voisi testata, pitää kanalaan pistää pari munaa kennosta ja katsoa mitä niille tapahtuu - ovatko ne yhä parin päivän jälkeen pesässä, vai ovatko ne mystisesti kadonneet.

Näin ollen teimme testin ja munat olivat yhä pesissä. Tove siis ei muni. Syitä siihen voi olla monia. Joskus tervekin kana vain lakkaa munimasta ja saattaa jopa alkaa kiekua ja muutenkin leikkiä kukkoa, vaikka ihan oikeasti ne eivät sukupuolta vaihdakaan. Toisaalta Tove on vaikuttanut hieman turpealta ja se ehkä kävelee hieman lyllertävästi.




.



(Tästä eteenpäin asia on hieman epämiellyttävämpää, jos joku on vaikka erityisen herkkä menettämään ruokahalunsa) Toven takapuoli ei kaikesta huolimatta näytä tulehtuneelta, joten toinen vaihtoehto on, että sillä on kasvain, tai munajohdin on tulehtunut sisältä. Pahimmassa tapauksessa munanalut saattavat kivettyä vatsaonteloon isoksikin kasvaimeksi.Minkään taudin toteaminen ulkoapäin ei ole helppo tehtävä. Kana ei yleensä näytä kipuaan sitäkään vähää mitä kissat ja koirat. Myös esimerkiksi kanan uloste voi olla niin monenlaista, että joskus on vaikea sanoa onko se ns. tervettä vai ei. KAiken lisäksi Tove pysyttelee hyvin muiden kanojen perässä, komentelee muita kuten ylimpiarvoisen kuuluukin, sen sulat kiiltävät ja sillä on hyvä ruokahalu, joten emme voi olla varmoja johtuuko munimattomuus vain stressistä - toisaalta Tove muni kyllä yhden munan, muttei jatkanut siitä... Ja tämä kyseinen muna oli syöty. Sitä taas ei tiedä söikö kyseisen munan juuri Tove, vaikka tämä todennäköisintä onkin.




Tove kun on kanoista ainoa joka on syönyt kananmunia suoraan
raakana, omasta pesästään hautoessaan.
On siis vaikeaa sanoa pitäisikö Tove lopettaa vai ei. Tämän vuoksi aiommekin pyytää apua kokeneemmalta kananpitäjältä, jonka luokse kanat ovat menossa talveksi hoitoon. Kyseinen nainen on myös luvannut opettaa inhimillisen teurastustavan, joten pahimmassa tapauksessa homma kyllä
 tapauksessa homma kyllä saadaan hoidettua vaikka emme olisikaan paikalla. Tove on ollut meillä nyt kuukautta vaille vuoden ja Astridin lopettamisen jälkeen olisi hyvin ikävää joutua lopettamaan sekin.
Tove on känkkäränkkäilystään ja herkistelystään huolimatta tullut meille tärkeäksi kuten mikä tahansa lemmikkieläin ja onhan se äitini ensimmäinen kana. Tietysti myös Tove ainoana hautomaviettisenä kananamme on saanut hieman erityistä kohtelua, kun se ei yhdessä vaiheessa suostunut nousemaan pesästä edes syömään, vaan odotti että sille tuotiin vesi ja ruoka nokan eteen valmiiksi tarjoiltuna. Tovea on myös käsitelty enemmän kuin yhtäkään muuta ensimmäisen sukupolvemme kanaa, sillä haudonnan lisäksi se on jouduttu pesemään kahdesti.
Loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä on toimia kuten kanalle on parhaaksi ja lopulta se on ainut asia mikä merkitsee.

Maalausta syysauringossa

Tänään (11.9.) oli kaunis, aurinkoinen syyspäivä. Kaksikymmentä astetta ja kevyt tuuli. Pitkästä aikaa otin esille maalaustarvikkeeni ja suuntasin maalaamaan. Käytin vanhoja öljyvärejä, sekä tigerista ostettuja pieniä ja paksuhkoja maalauskankaita. 

En ole aiemmin maalannut kanoja, tai edes piirtänyt niitä mallista, joten ne tuntuivat sopivalta kohteelta. Kuvissa maalaukset ovat yhä märkiä ja kiilto teki niistä hankalia kuvattavia. Siksi esimerkiksi Miinan kasvot näyttävät vähän omituisilta., eikä silmiä ja nokan muotoa ikävä kyllä erota ihan kunnolla. Pistän myöhemmin kuvat kuivuneista töistä, luultavasti yksityiskohdat hahmottuvat silloin paremmin.

Kukko oli tavallaan itsestäänselvä valinta malliksi, kaunismuotoinen, monivärinen ja kaunis olento. Impin valitsin kaveriksi osittain kukkoon sopivan värin ja osittain sen lempikanan ominaisuuden vuoksi. Tove taas pyöri ihmettelemässä maalaamista täysin odottamattomasti, joten päätin maalata senkin siinä sivussa. Ja kuka sopisi paremmin Toven kanssa kuvaan kuin oma tytär? Niinpä Impi jäi ainoaksi maalaamattomaksi kanaksi, mutta huomenna, jos sää sallii, aionkin maalata toiseen kuvaan sen ja Impin ja toiseen Teslan ja Toven. Seuraavien maalausten tekeminen saattaa olla jopa vaikeampaa kuin edellisten, koska saatan alkaa miettiä liikaa miten tein eri värit ja muodot edellisellä kerralla ja alkaa kopioida liikaa edellisten töideni kanoja, jotka nyt maalaisin uudestaan.

Aloitin piirtämällä lyijykynällä kankaalle kanojen ääriviivat. Seurasin hetken aikaa ympärillä kulkevien kanojen liikkeitä ja sileän sulkapeitteen muotoa, ennen kun hahmottelin ne. Tämän jälkeen väritin taustan. Siitä piti ensin tulla vaaleamman vihreä jotta kukon pyrstö erottuisi paremmin, mutta värittäessäni päädyin kuitenkin tummempaan vaihtoehtoon. Kukon pyrstö näkyy luonnossa paremmin kuin valokuvassa.
Aloitin värittämällä Impin, katselin kanaa auringossa ja varjossa ja jaottelin sen värit eri sulkatyyppien mukaan. Kaulasulkiin, siipisulkiin, pyrstösulkiin, vatsasulkiin ja selkäsulkiin. Impi on melkolailla keltainen, mutta sen niskassa ja pyrstössä on vähän tummempaa, vaalean toffeen väristä sulkaa. Sen heltta ja harja eivät ole vielä kasvaneet, mutta se vähä mitä on, on väriltään kellertävän vaaleanpunaista. Jalat ja nokka taas ovat keltaoranssit. Silmän kanssa mietin hetken miten toimia, sillä en halunnut tehdä oranssiin silmään tummaa pupillia. Niinpä päätin pehmentää väriä käyttämällä kunnolla valkoista ja tekemällä näin suurimmasta osasta pupillia harmaan. Näin vaalean kanan silmä ei vie siitä kaikkea huomiota.

Seuraavan kuvan aloitin kuten edellisenkin, hahmottelemalla kanat lyijykynällä kankaalle. Ensin aioin maalata pelkän Toven, mutta sitten päätin että voisin hyvin lisätä Miinan samaan kuvaan emonsa kanssa. Väritin taas ensin taustan, josta päätin tehdä oranssikeltaisen korostaakseni Toven tummaa väriä ja asettaakseni kanat eräänlaiselle aurinkoniitylle, joka korostaisi äidin ja tyttären välistä sidettä.
Maalasin ensin Toven ja korostin sen sulkapeitettä lisäämällä vihreää hehkua, jota sen värityksestä löytyy oikeastikin. Seuraavaksi maalasin sille jalat ja nokan, ennen kun siirryin Miinan kimppuun. Kuvan heijastuksen takia ei oikeastaan näy, kuinka montaa väriä Miinan maalaamiseen on käytetty, mutta se on paljon värikkäämpi kuin vain ruskea kana. Siitä löytyy tummaa ja vaaleaa ruskeaa, punertavaa, pienenpieniä määriä vaaleaa beessiä ja mustanharmaata siipisulkien päästä. Sen jalat ovat oranssit samoin kuin nokan alaosa, mutta sen yläosa on harmaa kuten Tovella, vaikkei tämä sen biologinen äiti olekaan.
Viimeiseksi muokkasin heinikkoa ja muita yksityiskohtia kunnes olin kuvaan tyytyväinen.

Ja muutaman tunnin maalaamisen jälkeen kädet ovat varmasti sen mukaiset. Loistava keino pyyhkiä öljymaalitahrat käsistä on Natusanin baby wipesit eli puhdistuspyyhkeet (eivätköhän muutkin puhdistuspyyhkeet aja asian). Itse käytän näitä myös siveltimien puhdistamiseen, sillä keino on niin siveltimille kuin itsellenikin hellempi vaihtoehto kuin vahva tärpätti ja hetken siveltimien öljymaaliohenteessa liottamisen jälkeen aivan yhtä tehokaskin.

Kutomisen perusohjeet osa 1

Kudonta, eli oikealta nimeltä neulonta, on ikivanha tapa luoda vaatteita ja asusteita lankaa ja puikkoja käyttäen. Tekniikan uskotaan olevan peräisin Egyptistä, josta on säilynyt 600-800-luvulla tehdyt kirjoneuleiset sukat. Teorian mukaan arabit omaksuivat tavan egyptiläisiltä valloitettuaan maan ja levittivät sen aina Eurooppaan asti Espanjan valloittamisen jälkeen.
Yleisesti Euroopassa neulomistaito yleistyi vasta keskiajalla, jolloin se oli lähinnä miesten työtä ja tekeleet pellavasta ja silkistä tehtyjä ylellisyystuotteita. Naisten ja käsityöläisten keskuuteen maaseudulle kutominen levisi vasta noin 1600-luvun lopulta 1700-luvun alkuun, jolloin myös villa yleistyi materiaalina.
Pohjoismaihin, myös Suomeen, neulontatekniikka levisi vesireittejä pitkin samoihin aikoihin ja yleistyi nopeasti. Pohjoisessa kutominen juurtui nopeasti osaksi käsityökulttuuria, sillä siitä valmistetut joustavat mutta erittäin lämpimät vaatteet olivat täydellisiä maiden sääolosuhteisiin. (lähde: wikipedia) Sukankudonta liittyy olennaisesti suomalaisen naisen historiaan. Lisää tästä voi lukea esimerkiksi Anna-Karoliina Tetrin kirjasta Perinteiset villasukat.
Kutomisen oikea nimi on neulominen, mutta joillain murrealueilla sitä kutsutaan kutomiseksi tai tikkaamiseksi. Itse olen oppinut puhumaan kutomisesta, joten se on sana jota tässä tekstissä ja blogissa käytän.
Ohje on sen pohjalta miten itse kudon ja kuinka itse olen oppinut kutomaan, joten jotkut muut harrastajat saattavat olla joistain asioista eri mieltä, tai tietää vinkkejä joita en tunne.
Jos et hahmota kuvia näin päin, kopioi ne tietokoneellesi ja käännä paintissa tai muussa ohjelmassa ympäri. Yritän kirjoittaa ohjeet niin, että itse hahmotushäiriöisenä ne ymmärtäisin.
Jokaisella on erilainen käsiala, joten sopivien puikkojen valinta vaatii totuttelua ja kokeiluja. Jokaisen lankakerän vyössä lukee keskimäärin sopiva puikkokoko, joten aloittelijan kannattaa aloittaa aina tästä. Itse esimerkiksi käytän aina paksumpia puikkoja mitä ohjeessa lukee, sillä käsialani on hyvin tiuhaa ja tiukkaa. Jos taas käsiala on kovin löysää, kannattaa valita pienemmät puikot.





                   Ensimmäisen silmukan luominen eli vetosolmu

1. Jätä tarpeeksi paljon lankaa työn "hännäksi" eli naruksi joka jää riippumaan työstä kutomisen ajaksi ja jota käytetään silmukoiden luomiseen. Itse arvioin aina määrän, enkä käytä mitään muistisääntöjä joita on erilaisia aina puikkojen pituudesta silmukoiden määrään. Jos häntä meinaa loppua silmukoita luodessa, ei vaiva ole kovinkaan suuri aloittaa siinä kohtaa alusta. Tekemällä oppii.

2. Käännä peukalon ja etusormen kiristyksessä oleva lanka niin, että se menee keskeltä ristiin

3. Ota kiinni alemmasta langasta ja vedä se silmukan läpi

4-5. Kiristä vetosolmu ja vedä silmukka pienemmäksi jos siitä tuli kovin iso




                           Silmukoiden luominen

6. Aseta molemmat puikot silmukan läpi. Olen merkinnyt väreillä eri kohdat, jotta kuvien hahmottaminen käy helpommin.

7-8. Pujota moöemmat kutimet vihreän langan alta alapuolelta eli ranteen puolelta

9. Vedä kutimet ylös kohti sinistä lankaa

10. Nappaa sininen lanka puikolle sen yläpuolelta, etusormen suunnalta

11-12. Pujota puikot peukalon ympärille syntyneen lenkin läpi ja vapauta lanka peukalolta

13. Kiristä syntynyt silmukka puikoille. Näin olet tehnyt ensimmäisen silmukkasi. Toista samaa kunnes olet saanut aikaiseksi niin monta silmukkaa kuin tarvitset. Seuraa ohjeita tarkasti askel askelelta, silmukoiden luominen voi tuntua ensin hankalalta, mutta kun siihen tottuu se tulee kuin itsestään




                                            Kutominen

14. Kun olet luonut kaikki silmukat, vrmista että ne ovat suunnilleen yhtä tiukkoja, käsi harjaantuu tekemään tasaista työtä ajan kanssa ja jokaisen niin kutsuttu käsiala on erilainen ja yksilökohtainen

15. Vedä toinen puikko ulos työstä, jos käsialasi on kovin tiukkaa tämä voi olla hieman hankalaa, mutta koeta vetää puikko irti tasaisesti ettei yksikään silmukka karkaa

16. Voit joko levittää silmukat puikolle tai alkaa neuloa suoraan, itse levitän koska koen sen helpommaksi ja mukavammaksi tavaksi neuloa

17. Ota vasempaan käteen puikko jolla silmukat ovat ja oikeaan käteen tyhjä puikko

18. Vedä sininen lanka, eli lanka joka johtaa lankakerääsi, vasemman kätesi sormien väliin. Aseta lanka menemään puikolta etusormen päälle, keskisormen ja etusormen väliin ja keskisormen ja nimettömän välistä kohti lankakerää

19. Työnnä tyhjä puikko ensimmäisen silmukan läpi

20. Poimi sininen lanka etusormeltasi puikolle

21. Vedä sininen lanka silmukan lävitse, ole varovainen ettet pudota lankaa kutimelta tai etusormelta

22. Anna edellisen silmukan, liilan langan, pudota vasemmassa kädessä olevalta puikolta

23-24. Kiristä uusi sinisestä langasta syntynyt silmukka oikean käden puikolle ja jatka samaan malliin

25. Siirrä silmukat omaava puikko aina vasempaan käteesi ja pidä oikeassa kädessäsi puikko jolle kudot uusia silmukoita. Jatka samaan malliin kunnes olet saanut tarpeeksi kerroksia



                                   Päätteleminen

26. Laske kerrokset laskemalla erikseen jokainen matala ja korkea kerros, tarkista välillä kutoessasi ettet ole vahingossa pudottanut silmukoita (puikolla on sama määrä silmukoita kuin alunperin loit)

27-28. Kudo kaksi silmukkaa oikeassa kädessä olevalle puikolle

29-31. Vedä uudempi silmukka vanhemman silmukan läpi oikealla puikollasi, voit tehdä tämän joko vain puikkoa käyttäen, tai sormilla avustaen. Jotkut harrastajat vaihtavat päättelyvaiheessa oikean käden puikon virkkuukoukuksi helpottaakseen työtä. Huomaat silmukoiden vähenevän ja työ päättyy silmukka silmukalta

32-33. Päättele työtä kunnes jäljellä on enää yksi silmukka ja leikkaa kerään johtava lanka poikki sopivasta kohdasta

34. Vedä lanka viimeisen silmukan läpi ja kiristä

35. Työ on valmis. Tällä yksinkertaisimmalla tekniikalla voit luoda esimerkiksi kaulaliinoja, patalappuja, pannunalusia ja neulekankaita esimerkiksi unilelujen tekemiseen

Olen viime päivinä tehnyt runsaasti eri värisiä pieniä neulekankaita, jotka ompelen kiinni, täytän ja muokkaan unileluiksi, esimerkiksi nalleiksi, kissoiksi, koiriksi ja pupuiksi. Kaikki kuvassa näkyvät kankaat on tehty Novitan Seitsemän veljestä -langoista. Kankaissa on kaksikymmentä silmukkaa ja seitsemänkymmentä kerrosta, yhdestä lankakerästä saa tämän kokoisia pieniä neulekankaita noin viisi kappaletta. Aikuiselle sopivan kaulaliinan tekoon tarvitsee noin kahdesta neljään lankakerää riippuen sen leveydestä ja pituudesta.

Hyvästejä

Lemmikkien omistaminen ja niistä huolehtiminen on aina myös luopumista. Olen ollut onnekas, elämäni aikana olen joutunut hyvästelemään vain kolme lemmikkiä. Kaksi kissaa, joista toinen menehtyi kun olin niin pieni, että muistoja on vain muutama ja ensimmäisen oman kanani Astridin, joka jouduttiin lopettamaan sairastumisen vuoksi.
Aina luopuminen ei johdu kuolemasta. Kanojen omistaja ja kasvattaja joutuu aina tekemään päätöksiä, joskus osa tipuista on kukkoja ja joskus tila ei riitä. Joskus osan on tarkoituskin päätyä pataan. Se on normaali käytäntö, johon karaistuu pikkuhiljaa.
Olemme nyt omistaneet kanoja vuoden ja nelikko, Hellä-Impi Tuutikki, Tiuhti Bodil, Viuhti Ingmar ja Ninni Ingrid, olivat ensimmäiset munasta asti kasvattamani linnut. Jokainen niistä on ollut kädelläni alle vuorokauden kuluttua kuoriutumisestaan, melkein kaikki heti sen jälkeen (siirrettäessä hautomosta tipulaan). Viimeinen tipuista, Ilmi-Miina Mymmeli, on kanan kasvattama.
Meidän tapauksessamme jouduimme luopumaan kahdesta kanasta, kukko-Ingmarista ja toiseksi vanhimmasta sisaresta, Bodilista. Ingmaria emme voineet pitää koska meillä on jo kukko ja pidimme kolme sen sisarta. Emme kuitenkaan halunneet lähettää sitä yksin matkaan, uuteen ja vieraaseen paikkaan. Tiesimme pitävämme ehdottomasti Impin, ja jos Miinasta olisi luovuttu olisi Tove-emo menettänyt lopullisesti hermonsa. Näin ollen päätös tehtiin Bodilin ja Ingridin välillä ja loppujen lopuki päädyimme Bodiliin, jonka itsenäisenä ja rohkeana kanana uskoimme sopeutuvan hyvin uuteen joukkoon. Lisäksi se ja Ingmar ovat olleet alusta asti hyvin läheisiä.

Syntymästä asti oli selvää, että Ingmar on kukko, linnun jalat näyttivät vievän puolet sen koosta (täytyy huomata, että viereisessä kuvassa näkyy vain kaksi varvasta eikä sen enempää...).
Ingmarin kuitenkin toivottiin niin kovasti olevan kana, että sitä kutsuttiin siitä huolimatta Ingridiksi. Kun kukkous sitten oli niin kiistaton tosiseikka ettei sitä enää voinut jättää huomiotta, Ingmarin kasvettua melkein puolikertaa isommaksi kuin kaksi vanhempaa siskoaan, vaihdettiin nimi vähän miehekkäämmäksi.
Ingmar syntyi äitienpäivän aamuna, se oli munassa hieman väärässä asennossa eikä siksi päässyt itse ulos. Se onnistui tippaamaan ensimmäisen reiän munaan, mutta sirklausta se ei onnistunut aloittamaan. Kun kuoriutuminen oli kestänyt jo pitkän aikaa, alkoi äitini auttaa.
Koska kuoriutuminen on prosessi jonka aikana loputkin keltuaisesta, joka on alkion ravintoa munan sisällä, imeytyy tipun vasta kuoriutumisen aikana lopullisesti sulkeutuvaan vatsaan, on auttaminen tehtävä hyvin hitaasti. Tämä on ainut syy miksi kuoriutumisessa ei voi  yleensä auttaa, ei ole totta että kanasta tulisi jotenkin heikko tai vajavainen jos sen auttaa ulos.

Koko prosessi, äitini ja ulos pyrkivän tipun järkkymätön yhteistyö, vei kuusi tuntia.
Kuoriutunut tipu oli kaikesta huolimatta, ja suureksi helpotukseksemme, erittäin valmis, terve ja reipas, täynnä elämää. Ingmar ei missään vaiheessa näyttänyt olevan heikko, vaan pikemminkin pomotti vanhempia sisaruksiaan jo pienestä saakka.
Ingmar oli alusta asti meille tärkeä, johtuen osittain siitä, että se on konkreettinen muisto edesmenneestä ensimmäisestä kanastani ja osittain siksi miten se tähän maailmaan tuli. Ja kaiken tämän lisäksi pojalle kasvoi uskomattoman upea, aprikoosinvärinen, tulenoranssi sulkapeite, jota olisi voinut ihastella vaikka tunteja. Ingmarista luopuminen teki hyvin kipeää ja sen perään tuli itkeskeltyäkin, vaikka kaikki tiedot sen uudesta kodista ovat positiivisia ja olemme jo sopineet menevämme joskus katsomaan kuinka sillä menee. Lisäksi olemme jo sopineet, että keväällä saamme uudesta kodista siitosmunia ja haudomme itse Astridin pojantyttären ja Ingmarin tyttären parveemme. Toivottavasti upea oranssi väri periytyy tälle tulevaisuuden kanalle.

Bodil syntyi tipuista toisena, kymmenisen tuntia Impin jälkeen. Olin ensimmäinen joka Bodilin näki ja kannoin sen hellästi isosiskonsa luokse, missä tiput ihmettelivät toisiaan hetken ja pienen lepotauon jälkeen jo viettivät laatuaikaa yhdessä ihmetellen mikä toinen on ja mikä itse sitten mahtaa olla.
Bodil oli pienestä asti itsenäisempi kuin sisarensa ja vaikka se yhtälailla nauttikin vieressä nukkumisesta ja hellittelystä, sillä oli aina hieman omat ideat siitä miten asiat pitää hoitaa ja missä kuuluu milloinkin olla. Tipuna se oli hyvin kaunis, maaoravakuvioinen untuvikko ja nuorena hassun näköinen korppikotka. Sen kasvot ovat olleet syntymästä asti hyvin kauniit aina silmänurkan pientä kauneuspilkkua myöten. Se oli syntyessään ja yhä vanhempanakin hieman sisaruksiaan pienempi, mutta kaiken kaikkiaan yhtä menevä, vilkas ja terve. Minkäänlaisia terveysongelmia ei yhdelläkään tipulla esiintynyt, mistä ei voi olla muuta kuin kiitollinen.
Kun Bodilin muna pistettiin hautomoon, äitini rakas ystävä menehtyi äkillisesti. Samana päivänä kun Bodil syntyi, oli tämän edesmenneen henkilön muistotilaisuus. Tilaisuudessa äitini kysyi sopivuussyistä vainajan tyttäreltä, miltä tästä tuntuisi jos yksi kana saisi nimensä tämän äidin mukaan ja tytär oli sitä mieltä että idea on ihana.

Näin toisena kuoriutuneesta tipusta tuli Bodil, edesmenneen ystävän nimikkokana.
Ja kuten kaimansa, kasvoi Bodilista itsenäinen, kekseliäs ja vahva, mutta samaan aikaan hyvin ystävällinen ja hellä kana, joka tuntuu käsittelevän itseään ja ympäristöään melkein epäkanamaisella itsevarmuudella.
Bodil kulkee aina omaa tietään välittämättä sen pahemmin muista, vaikka myös toisten seura ja lämpö on hyvin tärkeää ja hellyyttä on hyvä osoittaa niin rakkaille ihmisille kuin siivekkäillekin.
Bodilin kauniista, herkästä maaoravauntuvasta kehittyi kaunis, ruskeanharmaa höyhenpuku, loistava maastokuvio paljaalle, ruohottomalle multamaalle.
Joissain kohdin kanan rintaa väritys menee melkeinpä herkkään rusehtavaan roosaan (mikä näkyy erityisesti yksittäisissä rintasulissa) ja vielä kehittyvät heltta ja harja näyttävät menevän enemmän kohti vaaleanpunaisenoranssia kuin punaista, kuten suurimmalla osalla muista kanoista.
Valinta Bodilin ja Ingridin välillä oli vaikea. Vielä vartti ennen uusien omistajien tuloa valinta oli tekemättä. Kummastakaan emme olisi halunneet luopua. Silti Ingmarin lähettäminen matkaan yksin tuntui vielä pahemmalta vaihtoehdolta.  Molemmat kanat ovat rakkaita ja Bodilia on kova ikävä, kuten Ingmariakin.
Oloa helpottaa hieman ajatus siitä, että nyt Ingmar-kukolla on oma parvensa ja asiat ovat sille varmasti paremmin niin, kuin Tesla-kukon seurana pienessä parvessa. Ingmarin tultua sukukypsäksi olisi tuloksena ollut varmasti kovakin tappelu, ehkä jopa kuolemaan asti. Onneksi pääsemme kaksikkoa vielä tapaamaan ja saamme kuvia ja kuulumisia, mutta siitä huolimatta on yhä ikävä, eikä se varmasti tule pitkään aikaan täysin laantumaan, vaikka onkin tasoittunut.

                                                                                                           ♥

Ensisanat

Minusta

Ensimmäinen postaus. Blogia olen yrittänyt aloittaa jo monesti, mutta joko kiinnostus tai jaksaminen ei ole riittänyt sen jatkamiseen. Toivottavasti tällä kertaa käy toisin.
Tämän blogin on määrä kertoa, noh, kaikesta. Eläimistä, taiteesta, kädentaidoista, ruoasta, liikunnasta, kaikesta mitä mieleen juolahtaa ja mikä nyt sattuu kiinnostamaan.
Harrastan montaa erilaista taide- ja taitolajia, esimerkiksi maalausta, kirjoittamista, piippurassi- ja rautalanka-askartelua, savi- ja muotoilumassatöitä, kutomista, saippuantekoa, huulirasvojen ja muun kotikosmetiikan valmistamista ja piirtämistä, lukemista, PC-pelejä, elokuvia, sarjoja, kävelylenkkejä... Tämän lisäksi omistan kissan, koiran ja kanoja joissa riittää tekemistä. Enemmän kuin nykyään haluaisin leipoa ja ommella.
Iso osa harrastuksista on pienellä tauolla putkiremontin vuoksi, mutta kaikkea koetan puuhata siinä määrin mihin pystyn.
Toinen rajoittava tekijä on nivelsairaus, joka estää liian rajun liikunnan ja pienten nivelten (kuten sormien) käyttämisen liian pitkään yhden päivän aikana. Jonkin verran liikaa olen antanut sen vaikuttaa, mutta nyt olen tekemässä pientä käännettä elämääni - tällä hetkellä jopa laihdutan, tavoitteena olisi saada pois 20kg, tähän mennessä - viikossa - on lähtenyt jo kilo.
Suhtaudun elämään pääasiassa positiivisesti, mutta samaan aikaan sairastan masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä, sekä useita fyysisiä sairauksia jotka vaikeuttavat henkisiä oireita, ja päinvastoin. Joskus on vaikeaa aloittaa ja saada aikaiseksi, mutta yleensä tekemisen riemu voittaa alkuvaikeudet.
Lisäksi tämä blogi toimii henkilökohtaisena päiväkirjanani, mutta mikä sen parempaa kuin jos pystyn samalla olemaan hyödyksi myös muille ihmisille.
Perheeseeni kuuluvat äiti, isä, isoveli ja pikkuveli. Silloin kun en ole katsomassa kanoja majailen lähinnä isäni luona Helsingissä, kuten myös pikkuveljeni, isoveljeni on jo muuttanut omilleen. Tarkoitukseni on muuttaa omilleen kunhan se on mahdollista, mutta tällä hetkellä fyysiset vaivat estävät. Jos kuntoni paranee, tulee sekin olemaan mahdollisuus.



Lemmikkiperheenjäsenten esittely

Nappi

On 9-vuotias tyttökoira, joka syntyi vuoden 2007 pääsiäisenä ja tuli meille kun olin 11-vuotias, se on puoliksi beagle ja puoliksi villakoira. Nappi on ihmisiä kohtaan ystävällinen ja todella kiltti, mutta toisia koiria hieman pelkää ja siksi joskus käyttää hyökkää-ennen-kun-se-hyökkää-taktiikkaa. Kun rauhassa pääsee tutustumaan Nappi tulee hyvin toimeen myös koirien kanssa. Kissoja Nappi rakastaa, samoin lapsia, ja lenkin varrella silittelevät lapset onkin yksi kivoimmista jutuista. Pari kyynpuremaa ovat ns. vanhentaneet Nappia ja siksi se ei ole niin terveessä kunnossa, eikä luultavasti elä niin pitkään kuin muut villakoiramixit.


Elena

On 12-vuotias siperiankissa, joka adoptoitiin perheeseen Virosta kun olin 8-vuotias. Elena syntyi, mahdollisesti kasvattajalta karanneelle, kulkukisalle tammikuun pakkasiin.Tästä syystä rotua ei tietenkään voida varmistaa, eikä kissaa ole rekisteröity, mutta näyttelytuomarin mukaan kyseessä on selkeä ja täysin rotumääritelmän mukainen siperiankissa.
Elena on ystävällinen niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan, oppii helposti temppuja ja on hyvin tottelevainen. Kissamaisen siisti se taas ei ole ja unohtaa usein jopa pestä itsensä. Tästä syystä sitä joudutaan silloin tällöin kylvettämään. Elena on täysi sylikissa, eikä kovempikaan "retuuttaminen" tunnu pahalta tai haittaa - oikeastaan se on yleensä vaan kivaa. Kaikenlaista huomiota haetaan aina lisää.

Tesla ja Tove Onerva

Ovat ensimmäisen sukupolven kanoja, kolmas ensimmäisen sukupolven kana, Astrid, jouduttiin lopettamaan marekin taudin vuoksi.
Tesla on parven kukko, erittäin ystävällinen herra joka väistää ihmistä, syö nätisti kädestä ja pitää hyvin huolta kanoistaan. Ruoalla houkutellessa se saattaa joskus tulla syliinkin, muttei yleensä anna silittää.
Tesla on käyttäytynyt ystävällisesti myös toisen sukupolven kanoja kohtaan vaikka ne ovatkin kukkoa vähän säikkyneet, mutta Nappi-koiraa se sen sijaan ajaa yhä uudestaan pois parvensa luota kuin suurtakin uhkaa. Nappi tosin ei tästä ota opikseen ja usein se tuntuukin ärsyttävän Teslaa tahallaan kuin pitäen sitä leikkinä. Tämän vuoksi koiraa ei enää juurikaan päästetä kanojen lähelle, ellei se sitten ole erittäin rauhallisena.
Tove on musta kana, jonka sulkapeitteessä on myös vihertävää hehkua. Se on yleensä ollut luonteeltaan herttainen, hyvin viisas ja melko ujo, mutta tipun haudottuaan alkanut hurjaksi leijonaemoksi. Vaikka Miina on kasvanut, ei Tove ole vielä oikein rauhoittunut ja äitini tapaakin kutsua sitä hieman neuroottiseksi.
Tove-parka yritti hautoa munia pari kertaa ennen kun onnistui saamaan yhden tipun, mutta oli hieman osaamaton eikä siksi onnistunut ensimmäisillä kerroilla. Nyt saakin nähdä, milloin Tove keksii taas alkaa hautoa, vai aikooko se jättää lapsilukunsa yhteen, se on kanaparven vanhin ja näin ollen korkea-arvoisin.

Hellä-Impi Tuutikki ja Ninni Ingrid

Ovat itse lämmitetyssä pakastelootassa hautomamme tiput, jotka kasvatin itse. Tiput usein nukkuivat päiväunia hiuksissani (tunne emon siivistä) ja opettelivat lentämään ja hyppimään kädestä kädelle ja olkapäälle jo pieninä.

Impi on maailman kultaisin kana. Se on ihmisystävällinen, nauttii silityksistä, hyppii itse olalle ja tykkää yhä käpertyä kaulalleni niin kun pikkutipuna. Se on jostain syystä, yhä höyhenet saatuaan, keltainen. Saa nähdä muuttuuko väri siinä vuoden ikäisenä, jolloin kanat saavat lopullisen sulkapeitteensä. Impi on joukon vanhin ja sillä on tapana sukia hiuksia ja nokkia hampaita olalla istuessaan.

Ingrid, joka sai isoveljensä Ingmarin alkuperäisen nimen tämän paljastuttua varmaksi kukoksi, on nelikon nuorimmainen. Se on huumorintajuinen punainen kana, joka on rohkea ja seikkailunhaluinen. Se saattaa keksiä melkein mitä vain ja on hyvin älykäs. Ingrid on yli kaksi viikkoa nuorempi kuin muut, mutta pysytteli jo aivan pienenä helposti isompien mukana.
Ingrid on väritykseltään punaruskea, sen niskassa on mustia viiruja ja sen rinnassa tumma raita. Sen päässä on pieniä harmaita pilkkuja. Ingrid on hyvin hauskan ja erikoisen värinen kuten sisarensakin.
Kaksikko on aina yhdessä ja yleensä kun toinen hyppää olalle tulee toinen perässä. Ne juttelevat paljon keskenään ja kiertävät pihaa kaksin, tai pyörivät kukon jaloissa samaan aikaan. Tovea kumpikin väistää kiltisti. Kaksikosta Impi on korkeammalla arvojärjestyksessä.

Ilmi-Miina Mymmeli

Eli Miina on Toven kasvatti. Sen isä on täysiverinen Tyrnäväläinen maatiaiskana eli Tesla, mutta äiti mitä luultavimmin puoliksi Orbington, joka on jättikokoinen englantilainen kanarotu.
Tästä ei kuitenkaan voi olla aivan varma koska emme tiedä minkä kanan munasta Miina kuoriutui (olimme poissa kotoa tämän tapahtuessa), mutta kanan kasvaessa ja alkaessa munia (Orbingtonin munat ovat paljon maatiaisen munia tummempia) asia varmasti varmistuu suuntaan tai toiseen.
Koska Miina ei ole ihmisen kasvattama, se on toisia kanoja ujompi ja arempi ja välttää voimakkaasti kosketusta. Siitä on myös paljon hankalampi saada valokuvia tämän ominaisuuden vuoksi. Tästä huolimatta Miina reipastuu joka päivä ja uskaltaa aina vähän lähemmäs ihmistä. Nykyään se jo syö kädestä, mistä vielä pari viikkoa sitten ei voinut haaveillakaan. On mielenkiintoista seurata eroa itse kasvatetun ja kanan kasvattaman linnun välillä.
Miina muistuttaa väriltään jonkin verran Ingridiä, mutta se on voimakkaammin jakaantunut kahteen väriin, siinä ei ole niin paljon punapigmenttiä ja sen rintakehästä puuttuu tumma viiva. Lisäksi Miinan pyrstö on matalammalla, eikä kohoa ylöspäin kuten muilla. Miina on parven nokkimisjärjestyksessä viimeinen.

Viuhti Ingmar ja Tiuhti Bodil

Ovat itse lämmitetyssä pakastelootassa hautomamme tiput, jotka kasvatin itse. Tiput usein nukkuivat päiväunia hiuksissani (tunne emon siivistä) ja opettelivat lentämään ja hyppimään kädestä kädelle ja olkapäälle jo pieninä.
Ingmar on joukon ainut kukko ja se onkin saanut uuden kodin muualta. Ingmar on ihastuttava luonne, kiltti ja komea, ja se piti hyvää huolta siskoistaan. Ingmar on myös todistetusti edesmenneen toffeekanani Astridin jälkeläinen. Ingmar oli kuoriutuessaan munassa vähän väärässä asennossa ja äitini auttoi sen hitaasti ulos munasta
Bodil, joka sai nimensä edesmenneen perhetutun mukaan, on tummanruskea. Se on kiltti mutta hyvin itsenäinen ja menee omia teitään. Iltaisin oli silti hyvä käpertyä sisarusten väliin nukkumaan. Bodil on tipuista toisiksi vanhin ja se kuoriutui samana päivänä kun edesmenneen kaimansa muistotilaisuus pidettiin.
Kaksikko muutti Kangasniemelle lauantaina 27. elokuuta ja ikävä on ja tulee varmasti vielä pitkään olemaankin kova. Sen jälkeen kun olennon on kasvattanut vastasyntyneestä nuoreksi aikuiseksi, tuntuu side elämän mittaiselta. Onneksi pääsemme joku päivä tervehtimään kaksikkoa, emmekä joutuneet sanomaan aivan lopullisia hyvästejä.